Mikä tekee kuvista hyviä?
Hyvät kuvat eivät ole vain erittäin teräviä, hyvin valotettuja ja riittävästi kontrasteja sisältäviä. Teknisten taitojen lisäksi kuvaajalta vaaditaan myös lahjakkuutta ja valokuvaussilmää.
Mikä erottaa nämä kaksi kuvaa toisistaan?
Liiallinen poseeraus ja liian voimakas jälkikäsittely sekä asiayhteyden puuttuminen ovat nk. ”stock-kuvien” tyypillisiä ominaisuuksia.
Tässä kuvassa on tunnetta, aivan kuin kuvan olisi ottanut hiljainen tarkkailija. Kuvan valon luoma tunnelma, kuvan rakenne ja kuvassa näkyvä viehättävä lukeva nainen tekevät kuvasta taideteoksen.
Molemmat kuvat ovat teknisesti hyvin toteutettuja. Silti toisesta kuvasta puuttuu taiteellinen vivahde. On selvästi havaittavissa, että kuvan tarkoituksena on toimia mahdollisimman monipuolisena markkinointivälineenä. Tämä on kuvan ainoa tehtävä.
Toisessa kuvassa puolestaan on havaittavissa, että kuvaaja on tunnistanut kuvatun henkilön tunnetilan ja halunnut saada tämän tunnelman talteen. Juuri tämä tekee valokuvaajasta hyvän. Hän tietää, miten kuvan rakenne, valotus ja himmenninaukon oikea koko sekä valotusaika ja polttoväli vaikuttavat kuvan luomaan vaikutelmaan.
Teknisesti moitteeton kuva
Jotta tähän vaikutelmaan voidaan vaikuttaa yhtä hyvin kuin toisessa valokuvassa, kameran toiminnot tulee olla hallinnassa. Teknisesti hyvän kuvan tulisi olla terävä ja riittävän valoisa. Lisäksi useinmiten halutaan, että värintoisto on luonnollinen.
Terävyys tarkoittaa, että kuvattava kohde näkyy tarkasti. Potrettikuvissa silmien tulee näkyä terävinä.
Himmenninaukko määrittää kuvan syväterävyyden. Mitä pienempi aukon koko on, sitä laajempi on syvyyssuuntainen terävyysalue. Maisemakuvauksissa halutaan usein, että terävyysalue on koko kuvan laajuinen. Lähikuvissa ja potrettikuvissa epäterävyys on puolestaan ihanteellinen keino tuoda kuvattava kohde esiin taustastaan.
Liike-epätarkkuus riippuu ensisijaisesti valotusajasta ja kohteen liikkeestä. Mitä nopeampi liike on, sitä lyhyempi valotusaika tarvitaan. Luontokuvissa ja autoja kuvattaessa taustan liike-epätarkkuus saadaan usein aikaiseksi kameraa liikuttamalla. Tämä tuo kuvaan dynaamisuutta.
Tässä liike-epäterävyyttä käytetään kohdistetusti, jotta kohde saadaan erottumaan taustasta.
Kuvan terävyyteen vaikuttaa myös käytetyn objektiivin ja sensorin laatu. Ja lisäksi kuvatessa tarvitaan vakaata kättä.
Vihje! Terävän kuvan aikaansaamiseksi kamera tulee terävöittää oikeaan kohtaan ja valotusajan tulee olla mahdollisimman lyhyt. 1/30 sekunnin valotusaika on teoreettisesti mahdollista myös ilman kamerajalustaa. Jos halutaan ottaa varman päälle, kannattaa valita valotusajaksi 1/125 s.
On myös huomioitava, että värintoisto on mahdollisimman luonnollinen. Ihmisen näkemä väri riippuu aina itse esineen väristä sekä siihen heijastuvasta valosta. Hyvä esimerkki tästä on se, että värintoisto on eri loisteputken valossa kuin päivänvalossa. Ihmissilmä korjaa nämä värivirheet lähes täysin, mikäli värisävyt eivät poikkea toisistaan voimakkaasti. Valkoinen pinta on aina valkoinen.
Kamera puolestaan tunnistaa valon juuri sellaisena kuin se tosiasiassa on. Tällöin kuvassa näkyy värivirhe. Tämä voidaan välttää vain siten, että kameraan määritetään, mitä ihmissilmä näkee valkoisena. Tätä kutsutaan valkotasapainon säätämiseksi. Modernit kamerat säätävät tämän tarvittaessa automaattisesti – joskus vähemmän ja joskus enemmän onnistuneesti. Vaihtoehtoisesti voidaan valita esiasetukseksi tyypillinen valotus tai valkotasapaino voidaan säätää manuaalisesti.
Vihje! Spontaaneissa kuvauksissa valkotasapainon manuaalinen säätäminen riittää yleensä hyvin. Näin digitaalisen kuvankäsittelyn aikana värivirheiden korjaaminen jälkikäteen on täysin ongelmatonta.
Kolmas ja viimeinen tekijä teknisesti hyvän kuvan aikaansaamiseksi on valotus. Loogista on, että valokuvan tulee olla riittävän vaalea, jotta kaikki tärkeät kuvaelementit ovat tunnistettavissa. Yleensä kamera mittaa valotuksen hyvin. Pieniä korjauksia voidaan tehdä tietokoneella olevalla tähän soveltuvalla kuvankäsittelyohjemistolla ja kuvan muokkaus ohjelma.
Ongelmallista tämä on silloin, jos valoisuuserot ovat kameran dynamiikkaa suurempia. Tämä tapahtuu usein silloin, kun kuvataan samanaikaisesti varjoalueita ja taivasta. Mikäli kuvatiedot ovat käytettävissä, valoja ja varjoja voidaan muokata tähän soveltuvalla ohjelmistolla. Mikäli tämän avulla ei päästä haluttuun lopputulokseen, koska erot ovat liian suuria, voi ongelman ratkaista vain siten, että otetaan useita kuvia eri valotuksella. Näistä kuvista voi luoda tietokoneella yhden HDR-kuvan.
Oikea valo
Valotuksen lisäksi myös itse valo on tärkeää. Useissa tilanteissa kuvaaja ei kuitenkaan itse voi tähän vaikuttaa. Siksi tämä vaatii hyvää ajoitusta ja hieman myös onnea.
Koska värilämpötilä muuttuu vuorokauden mukaan, kuva on otettava juuri oikeaan aikaan.
Päivällä valo tulee vaakasuunnassa ja hyvän valoisuuden vuoksi voidaan käyttää erittäin lyhyttä valotusaikaa. Väri on neutraali. Tämä tekee kuvasta melko tylsän.
Kultainen hetki: auringonnousujen ja -laskujen aikainen lämmin valo soveltuu ihanteellisesti potrettikuviin. Mitä myöhäisempi ilta, sitä romanttisempi kuvasta saadaan.
Valokuvaus sinisenä hetkenä auringonlaskun jälkeen: horisontissa näkyy vielä hieman punertavaa valoa. Kuvan muussa osassa värilämpötila on erittäin viileä. Kuvasta voi tuntea, kuinka ilma on kylmenemässä.
Vielä jäljellä olevassa valossa tai kuutamon loisteessa otetut yökuvat luovat erityisen jännittävän vaikutelman. Tällöin voi muodostua mielenkiintoisia kuvatehosteita.
Vuorokauden- ja vuodenajan lisäksi myös sää on suuri vaikuttava tekijä. Huonoa säätä ei itse asiassa ole olemassakaan.
Auringon paistaessa syntyvät terävät varjot antavat rakennuksiin selkeää kontrastia ja siten varsinkin mustavalkokuvissa saadaan aikaan voimakkaita ja vaikuttavia kontrasteja.
Hajaheijastus yhdessä pilvisen taivaan kanssa antaa erinomaiset puitteet potrettikuvaukseen. Tällöin kaikki näyttää pehmeämmältä, sillä varjot ovat pehmeitä, eivätkä rypyt tai muut epätasaisuudet korostu kuvassa.
Sateinen ja myrskyinen ilma: kuvauskohde auringonpaisteessa dramaattista taivasta vasten tekee kuvasta usein mielenkiintoisemman kuin vain taustalla oleva sininen taivas. Sadepisarat ja -lätäköt ovat niin ikään mielenkiintoisia kuvaelementtejä.
Sumun ja sen lävistävät auringonsäteet luovat erittäin mystisen vaikutelman.
Vastavalo korostaa kuvattavan kohteen ääriviivoja.
Vuorokaudenajan ja sääolosuhteiden lisäksi myös vuodenaika vaikuttaa valonsäteiden luomaan vaikutelmaan. Erityisesti maisemakuvissa sumua esiintyy huomattavasti vähemmän talviaikaan.
Mielenkiintoinen kuvan rakenne
Edellä selvitimme, mikä on paras aika kuvauksille, ja seuraavaksi käsittelemme kuvan rakennetta.
Ensinnäkin on tärkeää valita sopiva kuvasuhde. Pienissä kameroissa kuvasuhde on yleisesti 3:4. Mielenkiintoisempi kuvasuhde saadaan kuitenkin aikaan peiliheijastuskameroilla, sillä niiden kuvasuhde on yleensä 2:3, eikä siis niin tasapuolinen.
Tietyissä tapauksissa myös neliön muotoiset kuvat voivat olla vaikuttavia. Koska neliö on mitoiltaan täysin tasapainoinen, tarvitaan kuvalta paljon, jotta rauhallisuus saadaan rikottua ja kuvaan saadaan jännitystä.
Kuvasuhteen lisäksi valokuvassa näkyvien elementtien sijainti vaikuttaa ratkaisevasti hyvän kuvan rakenteen aikaansaamiseen. Sijaintia vaihtamalla, perspektiiviä muuttamalla, kuvauksen kohteita siirtämällä ja oikealla ajoituksella voidaan vaikuttaa kuvan rakenteeseen.
Kolmanneksen säännön soveltaminen kuvauksessa
Jotta kuvasta saadaan jännittävämpi, on suositeltavaa soveltaa kolmanneksen osan sääntöä. Siinä kuva jaetaan kahden vaakasuuntaisen ja kahden pystysuuntaisen viivan avulla kolmeen osaan niin vaaka- kuin pystysuunnassa. Kuvan kohde tulee sijoittaa viivojen leikkauspisteisiin.
Katseenvangitsijan sijainnin lisäksi ratkaisevaa kuvan sanoman kannalta on myös valittu perspektiivi:
- Lintuperspektiivi: tässä kohde kuvataan korkeammalta tai suoraan ylhäältä, ja näin kohde vaikuttaa pieneltä, kokoonpainuneelta ja vähäpätöiseltä.
- Normaali perspektiivi: tässä totutussa kuvaustavassa kuvaaja ja kohde ovat samalla tasolla. Maisemia kuvatessa voidaan kuvata seisonta-asennossa, mutta esim. lapsia tai eläimiä kuvatessa on välillä asetuttava polvilleen. Tämä perspektiivi antaa persoonallisemman vaikutelman kuin ylhäältä kuvatessa.
- Sammakkoperspektiivi: tässä kohde kuvataan alhaalta ylöspäin, ja siten kohde vaikuttaa suurelta ja voimakkaalta.
- Kuvaus olkapaan yli: tämän erityisen perspektiivin avulla luodaan etäisyyttä katsojaan. Tällaisten kuvien katsoja tuntee itsensä voimakkaaksi – aivan kun hän tarkkailisi tilannetta salaa.
- Kehykset: ikkunoita, puita ja monia muita asioita voi käyttää kuvan kohteen kehyksinä, jolloin kuvan kohde korostuu ja vaikuttaa salaperäiseltä.
Kuvaa suunnitellessaan aloittelijat eivät usein myöskään tiedä, että sopivan polttovälin valinta on tärkeää. Fysikaalisista ilmiöistä johtuen polttoväli muuttaa myös kohteiden suhdetta toisiinsa.
- Laaja kuvakulma: lyhyen polttovälin avulla lisätään kuvan kaikkien elementtien etäisyyttä. Siten pienet tilat, aukiot ja maisemat vaikuttavat siten suuremmilta.
- Normaaliobjektiivi: kinofilmiä käytettäessä 50 mm:iä kutsutaan normaaliobjektiiviksi. Tällöin kuvattuissa kohteissa ei esiinny vääristymiä.
- Kauko-objektiivi: suuret polttovälit pienentävät etäisyyttä kohteisiin ja siten esim. lyhentävät teitä.
Hyvä valokuvaussilmä
Vaikka kuvaajalla tulee olla teknistä tietoa kameran säätömahdollisuuksista ja niiden vaikutuksesta kuvan sanomaan, on yhtä ratkaisevaa, että kuvaajalla on silmää valita hyvät kuvauskohteet. Tämän kyvyn omaavat kuvaajat tunnistavat ympäristössään olevien kohteiden valokuvaukselliset ominaisuudet. Näitä ovat yksinkertaisuus, selkeys ja järjestys.
Aloitteilijat pyrkivät saamaan kuvissaan kaiken esille, jotta kuvasta ei puuttuisi mitään. Mutta juuri se tekee kuvista usein täysin tylsiä. Kuvassa näkyy liian monia yksityiskohtia, mikä luo sekavan tunnelman. On parempi keskittyä yhteen yksityiskohtaan. Tämä onnistuu esimerkiksi käyttämällä syvyysterävyyttä kohdistetusti.
Tässä keskitytään vain metsän yhteen yksityiskohtaan.
Myös järjestely voi olla avuksi: voit poistaa häiritsevät elementit jo ennen kuvan ottoa tai vaihtoehtoisesti jälkikäteen tietokoneella.
Seuraavat asiat tekevät valokuvista yleensä epäonnistuneita:
Yksitoikkoisuus: Yksitoikkoisuus tekee kuvista usein tylsiä, sillä kuvasta puuttuu elementti, joka vetää katseen puoleensa.
Sopimaton tausta: Aloittelijat unohtavat usein ottaa huomioon kohteen taustan. Siten katulyhty saattaa näkyä kuvassa juuri pään päällä tai kuva on yksinkertaisesti liian rauhaton.
Kameran integroitu salama: Integroitu salama saa aikaan teräviä varjoja ja kiiltäviä kohtia. Mitä lähempänä objektiivia salama on, sitä suurempi mahdollisuus on, että kuvissa silmät näkyvät punaisina. Lisäksi salama rikkoo koko valon luoman tunnelman.
Liiallinen poseeraus: Liiallinen poseeraaminen luo kuvaan luonnottoman vaikutelman eikä katsoja voi luoda kuvan kohteeseen minkäänlaista suhdetta.
Turhien temppujen käyttö: Vaikka kuvasuodattimet ovat suosittuja, ovat ne usein vain muoti-ilmiöitä, jotka eivät miellytä parin vuoden päästä enää ketään.
Kuvaajan tulisi aina esittää kysymys "Mikä tekee tilanteesta erityisen?" Esimerkiksi suuria aukioita on monissa kaupungissa. Mutta mikä tekee juuri jostain tietystä aukioista erityisen? Ovatko ne aukion laatoituksessa olevat viivat tai kuviot? Tai kenties niiden äärellä olevien patsaiden ilmeet? Kun kuvaaja on tunnistaa, mikä kohteessa on erityistä, on seuraavana tehtävänä tämän erityisen asian esiintuominen.
Kuvan sanoman vahvistaminen ja muuttaaminen muokkauksen avulla
Tiettyjen tilanteiden tunnelman tallentaminen valokuvaan on suurta taidetta. Joskus valokuva näyttää kauniista kuvan rakenteesta ja teknisesti onnistuneesta toteutuksesta huolimatta aivan erilaiselta.
Tässä tietokoneavusteinen kuvankäsittely on suureksi avuksi. Tietokoneohjelmistojen, kuten esimerkiksi MAGIX Photostory deluxe -ohjelmiston avulla on mahdollista muokata värejä, tummentaa kuvan tiettyjä osia sekä käyttää sumennusta kohdistetusti.
Teknistä toteutusta huomattavasti tärkeämpää on kuitenkin, että kuvaajalla on silmää valokuvaukseen. Tämän oppii parhaiten tarkastelemalla tunnettujen valokuvaajien teoksia, kantamalla kameraa aina mukanaan ja etsimällä itseään eniten miellyttäviä kuvauskohteita.
